Opastuspalvelujen näyttö - Facts and oddities about Finland and Helsinki
Nyt koitti siis The Day eli näyttöpäivä.
Keli Helsingissä oli TAAS ihan äärettömän kökkö eli kylmä merituuli ja tihkusadetta. Näyttöön oli saanut haalittua muutaman ystävän sekä FB:n ilmoituksella ilmestyneen "oikean" asiakkaan.
Kierros meni omasta mielestä ihan suht' OK. Yhtenä stipluna oli varmaan se, että osa porukasta oli ihan jäässä, vaikka olin yrittänyt vinkata, että pukeutukaa sään mukaan. Anne lähti koiran kanssa kierroksen puolessa välissä pois ja toinen umpijäässä olleista oli Helsinki Oppaat ry:n opas, joka oli toinen näyttöäni arvioiva henkilö Perhon opettajan lisäksi. Tästä sainkin palautetta, että olisi pitänyt viedä ryhmä jonnekin lämmittelemään välillä, kuten olin Turvasuunnitelmassa luvannut. No, mä en ihan ajatellut, että toukokuu ja merituuli + pieni tihkusade on "sään ääriolosuhde", jolloin olisi pitänyt viedä asiakkaat lämpimään😐
Sain myös palautetta puutteista turvallisuudesta huolehtimisesta ja ryhmän hallinnassa. Kyllä, täytyy myöntää, että ryhmä välillä hajosi. FB:n kautta ilmoittautunut henkilö paineli kovaa vauhtia kohti Allas Sea Poolia ja Helsinki-opas + Perhon edustaja tulivat hyvin hitaasti perässä. Muu porukka pysyi ympärilläni, mutta myönnettävä on, että ryhmä hajosi😏.
Lopussa vein porukat sisään lämpimään Allas Sea Pooliin, missä oli joku teekkareiden pubi-kierroksen välietappi ja ihan HIRVEÄ meteli & hälinä. No, siinä sitten yritin vetää kierroksen loppuun. FB-tyyppi paineli vessaan sanomatta mitään ja oli siellä varmaan ainakin 10min. Mä en tiennyt, että oliko hän saanut tarpeekseen kierroksesta ja karannut takaovesta vai mitä. Aloitin sitten kertomaan saunasta ja hän palasi paikalle tosiaan n. 10 min kuluttua. Palautetta tuli myös siitä, että ei saa jatkaa opastusta ennen kuin kaikki ovat paikalla ... no, jos hän ei olisi palannut ollenkaan, niin me seistäisiin varmaan yhä siellä😕
Arvioitsijoiden kommentit: "opas oli iloinen ja helposti lähestyttävä, mutta opastus oli pintapuolinen ja ryhmänhallinta ei ollut hanskassa" => vaaditaan täydennys opastus turvallisuuden ja ryhmänhallinnan osalta. Tähän pintapuolisuuskommenttiin täytyy kyllä sanoa, että olin määritellyt kohderyhmän: "Loppuasiakkaat ovat Helsingissä lyhyen aikaa pysähtyvät yritysten ulkomaalaiset vieraat. Punaisena lankana kierroksella on kertoa viihdyttävästi totuuksia ja outoja asioita Suomesta ja Helsingistä." eli ei ollutkaan tarkoitus pureutua hirveän syvällisesti asioihin ... eli tiedä sitten miten syvällisesti kertoa esim. Muumien filosofiasta liikemiehille, joilla on jo oluen ja illallisen maku kielellä...😋
Pakko sanoa, että kyllä harmitti, mutta ei voi muuta kuin niellä "tuomio" ja miettiä miten saa täydennyksen tehtyä. Ymmärrän toki, että asiakkaiden turvallisuudesta huolehtiminen on todella tärkeää ja varmaankin mun on otettava napakampi ote ryhmän hallintaan.
Kommentit
Lähetä kommentti